Jäsenhuone|Työhuone

Tiedote - Esport-yhteistyö alkaa Kakkosesta

16.12.2014

Toisin kuin olimme toivoneet, emme - meistä riippumattomista syistä - vielä päässeet tekemään Esportin kanssa yhteistyötä Veikkausliigassa. Projektin aikana menestyimme hyvin kaikkialla siellä missä arvioitavana olivat yhdistyksen tekemät päätökset tai hakemukset (Espoon käräjäoikeus teki näkemyksemme mukaisen päätöksen, sarjapaikka palautettiin meille ja liigalisenssin olisimme saaneet heittämällä). Paljon suunnittelutyötä vienyt hanke kariutui lopulta muiden velkoihin. Kumppanimme Esport joutui mahdottoman tilanteen eteen Suomen Palloliiton päätettyä siirtää kaikki sarjapaikan aiemman hallinnoijan aukiolevat velat ja vastuut Esportin kannettavaksi edellytyksenä oikeudelle hallinnoida liigajoukkuetta kaudella 2015. Mahdottoman sijaan etenemme mahdollista kautta ottamalla Esportin kanssa tehtävän yhteistyön keskiöön seuramme Kakkosessa pelaavan miesten edustusjoukkueen. Lähdemme luomaan yhteistä menestystarinaa, terveeltä pohjalta.