Jäsenhuone|Työhuone

Honka Akatemian kausi huipentuu nousutaisteluun

5.10.2016

Täytyy onnitella HKI/Uudenmaan piiriä onnistuneesta otteluohjelmasta, kaksi parasta joukkuetta, viimeinen kierros ja keskinäinen ottelu. Molempien joukkueiden kausi on ollut sen verran vakuuttava, että näin sen pitääkin päättyä.

Asetelma viimeiseen peliin on selkeä, PKKU palaa tasapelilläkin kakkoseen ja  sarjanousija Hongalle riittää ainoastaan voitto.

Kevätkierroksella Keravalla nähtiin tasainen ottelu, jossa molemmilla oli  hetkensä. Vierasjoukkueen näkökulmasta ottelun loppu oli hiukan turhan dramaattinen, sillä pelikellon lähestyessä täyttä aikaa Honka pääsi kahdella pelaajalla läpiajoon, sai pallon maaliin, joka kuitenkin hylättiin paitsiona. Niin kuin monesti käy kotijoukkue iski 1-0 voittomaalin lisäajalla. 

 

Selkeänä nousijasuosikkina kauteen lähtenyt PKKU vahvisti rivejään siirtorajalla, kun neljä uutta pelaajaa Markus Joenmäki (FC Lahti), Joel Koivurinta (Gnistan), Touko Laakkonen ja Juuso Ollila (Klubi04) liittyi ryhmään paikkamaan mm. armeijaan lähteneiden jättämiä aukkoja. Joukkueen paras maalintekijä Miro Schwalenstöcker kävi pikaviisitiillä Mikkelissä, mutta palasi nopeasti kotikulmille ja johtaa tällä hetkellä koko lohkon maalipörssiä. Honkalaisille tutun Rami Hakanpään joukkue on napsinut sarjassa kuusi peräkkäistä voittoa.

 

Honka lähti sarjaan tavoitteena olla heti ensimmäisenä vuotena mukana taistelemassa kärkisijoista. Oman haasteensa kauteen on tuonut valtava pelimäärä. Joukkue on pelannut kolmosen lisäksi, 27 A-juniori peliä ja 9 Cup koitosta, eli käytännössä lähes kolmenkauden pelimäärän, yhdenkauden aikana. Trendi on kuitenkin ollut kokoajan nousujohteinen, ASM karsinnassa peliään etsinyt ryhmä onnistui keväällä hyvin ja syksy menee jokaisella mittarilla katsottuna kirkkaasti kiitettävän puolelle. Viimeisen 10 ottelun ”kuntopuntari” 9 - 1 - 0, kertoo joukkueen olevan valmis kauden huipennukseen. Hienoa vuotta ei enää mikään vie pois, mutta nälkä on kasvanut syödessä ja kakusta puuttuu vielä kirsikka.

 

Edessä on todellinen SUPERHONKA viikonloppu! Lauantaina Akatemia pelaa noususta ja naiset hopeasta. Sunnuntaina kliimaksina edustusjoukkueen nousukarsinnan kotiottelu OPS:sia vastaan. Huivit kaulaan ja lehtereille, kohta se taas loppuu!

 

Statistiikkaa:  

 

Honka Kotona: 8-2-0

Maaliero: 34-7

Parhaat maalintekijät: Onni Puhalainen 11/10, Adam Yassin 18/8, Efe Pehlivan 16/6, Ville Kiiski 16/6.

 

PKKU Vieraissa: 7-1-2

Maaliero: 24-9

Parhaat maalitekijät: Miro Schwalenstöcker 14/17, Sami Lehtonen 20/10, Akseli Haapalainen 21/8.