Jäsenhuone|Työhuone

United 06

 

Honka United perustettiin syksyllä 2016, kun kaksi honkalaista, 2006 syntyneiden poikien harrastejoukkuetta (Haukat ja Pallosalamat) yhdistyivät. Näin syntyneessä joukkueessa on tällä hetkellä (huhtikuu 2017) 30 pelaajaa. Joukkueessa on päävalmentaja ja kolme vakituista avustavaa valmentajaa sekä tarpeen mukaan varamiehitystä.

Harjoittelemme kolme kertaa viikossa, kesäisin TUP:sa ja talvisin EH-hallissa Keski-Espoossa. Osallistumme talvella halllisarjoihin (mm talvikausina 2016 ja 2017 pelasimme EA-sarjaa Esport Centerissä) sekä keväällä ja syksyllä Uudenmaan Piirisarjaan ulkokentillä. Lisäksi pyrimme käymään turnauksissa noin kerran kuukaudessa. Vähintään kerran pelikaudessa lähdemme turnausmatkalle kauemmas, esim nyt kesällä 2017 vuorossa on Ålandia Cup Ahvenanmaalla.

Osallistumme turnauksiin ja sarjoihin tilanteesta riippuen 2-3 peliryhmällä. Joukkueessa on eri tasoisia pelaajia; jo viitisen vuotta lajia harrastaneista ihan äskettäin aloittaneisiin ja tämän seurauksena olemme pelanneet ottelumme pääasiassa tasoryhmissä. Pitemmälle ehtineet ovat pelanneet enimmäkseen kilpasarjoissa, seuraava ryhmä haastesarjoissa ja vähemmän pelanneet harrastesarjoissa. Yksittäisiä turnauksia pelaamme myös ns sekajoukkueilla tai tasavahvoilla joukkueilla.

United on perusidealtaan harrastejoukkue, mikä tarkoittaa erityisesti sitä, että tässä joukkueessa voi harrastaa futista toisten lajien tai harraastusten ohella. Toisaalta joukkueessa pyritään tavoitteelliseen harrastamiseen eli etenemään tarvittaessa jopa kilpatasolle saakka oman joukkueen puitteissa; pelaajamäärältään suuri joukkue mahdollistaa kehittymisen vähintään "haastetasolle" joukkuetta vaihtamatta. Lisäksi Hongan -06 ikäluokassa on mahdollisuus hakeutua varsinaisiin kilpajoukkueisiin.

Joukkueeseemme on äskettäin tullut pari uutta pelajaa ja otamme mielellämme edelleen lisää pelaajia. Olemme laskeneet, että ainakin 36 pelaaja mahtuu rinkiin, joten tällä hetkellä olisi tilaa vielä kuudelle uudelle pelaajalle.

 

Joukkuejohtaja /yhteystiedot

Joakim Janer, joakim.janer@me.com.